Auto tuli valmiiksi juuri ja juuri ennen kuin Tallinan lautta irtautui laiturista.
Kävimme Ahdin kanssa kahdestaan kolmen yön Saarenmaan road tripillä.
Mahtava reissu, jossa etsittiin fossilleja, uitiin, käytiin katsomassa kaalin kraateria, juotiin litroittain kokista ja kruisailtiin ympäri Viroa.
torstai 10. lokakuuta 2019
Kiireinen kesä
Ajatus oli saada kesän aikana koko auto valmiiksi, mutta en muistanut, että pohjien työstäminen (hyviksi) vaatii paljon aikaa, joten valmiiksi tulivat vain etulokasuojat ja keulapala.
Takarajana oli heinäkuun roadtrip pojan kanssa Saarenmaalle, joten kiirehän siinä tuli.
Ruosteet hitsaten teräksiseksi ja siihen päälle tinaus, jotta kosteus ei pääsisi hitsaussaumoista. Ajatus oli hyvä, mutta en saanut ilmeisesti tinan kiinnitysaineen happoa pois tarpeeksi hyvin, koska maali on alkanut kuplimaan nyt syksyn myötä. Tästä lisää jossain seuraavassa postauksessa.
Kitillä pellit suoriksi ja n kolme pohjamaalikerrosta. Kittin ja pohjamaalin hioin 80/160/240/400 ja ehkä vielä 800:lla. Päälle vielä kolme kerrosta pintaväriä.
Yllättävän hyvää jälkeä tuli, vaikka ensimmäistä kertaa käyttelin maalipistoolia.

![]() |
![]() |
| Toiselle puolelle vasaralakkaa. |

![]() |
| Hyvää jälkeä tuli, kunnes reuna tarttui paidan helmaan kiinni ja tippui väärinpäin nurmikolle. Silloin lensi kyllä muutama ärräpää. |
![]() |
| Lokarit kiiltää ja kaikki muut osat on kulahtaneita. |
keskiviikko 19. kesäkuuta 2019
Deja vu?
4-5 vuotta sitten poistin autosta kaikki löytämäni ruosteet, mutta vanhoissa autoissa ainoa varma asia on, että ruostetta tulee aina lisää. Neljän kesän ja yhden sohjoisen talven jälkeen Amazon kukki taas kauniisti muutamasta kohtaa. Osa ruosteruusuista on vanhoja paikkoja, jotka ei vain ole kestäneet ja osa aivan uusia, joidenka alkuja en edellisellä kerralla löytänyt. Ajoitus on kuitenkin siinä mielessä hyvä, koska ruoste vasta ilmoittelee olemassa olostaan, eikä ole vielä päässyt tekemään suurta tuhoa.
Taroitus on siis loman aikana löytää kaikki ruosteet ja maalata koko auto. Tällä kertaa kunnolla.
Taroitus on siis loman aikana löytää kaikki ruosteet ja maalata koko auto. Tällä kertaa kunnolla.
![]() |
| Vanhan paikan viereen on tullut lisää paikattavaa. Kuvasta näkee myös, miten edellisellä kerralla maali joko valui tai muuttui appelsiiniksi. |
![]() |
| Tässä kohtaa oli jonkun edellisen omistajan ratsupaikka, jonka jätin edellisellä kerralla vaihtamatta. |
![]() |
| Tällä kertaa ajattelin tinata kaikki hitsaussaumat, jos vaikka ruoste pysyisi muutaman vuoden pidempään poissa. |
sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Kevään ensimmäinen road trip
Käyvin ipanoiden kanssa kevään ensimmäisellä road tripillä Lahden Classic motorshowssa.
Volvo vei koko sakin hyvin Lahteen ja takaisin.
Näyttely itsessään oli ihan kiva, mutta parasta antia oli harrasteparkin menopelit, joista näkyi elämä ja kuljetut kilometrit.
![]() |
| Lapsena meillä oli 90-l taitteessa jonkin aikaa tällainen Plymouth. |
![]() |
| Retroretkeilyä |
![]() |
| Yksi niistä unelma-autoista |
Pientä näpertelyä, mutta suuria muutoksia
Ovikaaren tiivisteet olivat, kuten kaikissa vanhoissa Volvoissa, hapertunut käyttökelvottomiksi. Irrotin tiivisteet jo vuosia sitten ja siitä lähtien ne ovat odottaneet ompeluinspiraation syttymistä.
Olin ajatellut, että näillä tiivisteillä(wind lace eng.) ei ole kovinkaan suurta merkitystä, koska ovessa olevat tiivisteet ovat ihan hyvässä kunnossa. Tiivisteiden vaihtamisen vaikutus ajomeluun oli kuitenkin huima. Joten jos tuuli humisee korvissa yli 60kmh vaudissa, eikä kyse ole vuotavasta Finladia-kattoikkunasta, niin kannattaa vaihtaa nämä tiivisteet.

torstai 11. huhtikuuta 2019
Ratti
Vuosi 1967 taisi olla viimeinen malli, jossa käytettiin Amazonin alkuperäistä kromipintaista rattia. Seuraavan vuoden mallista eteenpäin Amazoni sai käyttönsä saman ratin, joka oli suuniteltu Amazonin seuraajan, uuden Volvo 140:n rattiksi. Ratti ei itsesään ole ruma, mutta sopii tyyliltään paremmin 1970-lukua lupailevaan Volvo 140:een. Näiden kahden ratin välissä on kuitenkin maailma ja autojen estetiikka vaihtunut ylellisestä kormista, kulmikkaaseen ja vähäeleiseen muoviin, joten ristiriita on melkoinen.
On siis palautettava Amazon siihen loistoonsa, jollaiseksi se oli alunperin suunniteltu.
Ostin alkuperäisen ratin ja sain kaupanpäällisiksi toisen. Näistä kahdesta sain tehtyä yhden hyvän ja kohtuullisen siistin ratin. Toiseen rattiin oli laitettu pehmuste päälle, joten ratin kaaren maalipinta oli priimakuntoinen. Muutaman halkeaman paikkasin liimalla, mutta toivotaan ettei halkeamat ala elämään.
Osien yhdistelyn lisäksi äänitorvi oli väsähtänyt molemmissa rateissa. Uudessa Volvon ratissa äänitorvi joustaa 4 jousen avulla, mutta aikaisemmissa jousto syntyy, tai olisi pitänyt syntyä, pehmeän eristekumin avulla. Molemmissa rateissa tämä kumi oli kuitenkin muuttunut näkkileiväksi, eikä enää täyttänyt tehtäväänsä. Korvasin osan kameratavaroista ylijääneellä kumirinkulalla.
Alkuperäisessä Amazonissa töötti toimii jonkinlaisen jousitetun
katkaisimen maadoittuessa. Itselläni, eikä ilmeisesti edellisellä
omistajalla, ei tätä osaa ole ollut, joten töötin pohjaan oli ruuvattu
kiinitys äänitorven johdolle. Käy se näinkin. Mitä vähemmän liikkuvia osia, sitä varmemmin se toimii.
Volvolla on varmasti tähän jokin oma työkalu, mutta netin ihmemaasta löysin ohjeet ratin irroittamiseksi. Teräspalikka, jonka läpi laitetaan 2 pulttia ja keskellä sopivan kokoinen hylsy työntämään rattia poispäin. Sitten vähän kerrallaan kumpaakin pulttia kiristetään ja ratti irtoaa nopeasti paikaltaan.
Uus-vanha ratti tilalle.
Samalla tuli vaihdettua vilkun mekanismi, koska vuosikymmenien käytön myötä vilkun viiksi ei jäänyt päälle oikealle käännyttäessä.
On siis palautettava Amazon siihen loistoonsa, jollaiseksi se oli alunperin suunniteltu.
Ostin alkuperäisen ratin ja sain kaupanpäällisiksi toisen. Näistä kahdesta sain tehtyä yhden hyvän ja kohtuullisen siistin ratin. Toiseen rattiin oli laitettu pehmuste päälle, joten ratin kaaren maalipinta oli priimakuntoinen. Muutaman halkeaman paikkasin liimalla, mutta toivotaan ettei halkeamat ala elämään.
Osien yhdistelyn lisäksi äänitorvi oli väsähtänyt molemmissa rateissa. Uudessa Volvon ratissa äänitorvi joustaa 4 jousen avulla, mutta aikaisemmissa jousto syntyy, tai olisi pitänyt syntyä, pehmeän eristekumin avulla. Molemmissa rateissa tämä kumi oli kuitenkin muuttunut näkkileiväksi, eikä enää täyttänyt tehtäväänsä. Korvasin osan kameratavaroista ylijääneellä kumirinkulalla.
![]() |
![]() |
| Rapeaa on |
| |||||
![]() |
| Virta kiertää |
![]() |
| Ihan siisti siitä tuli |
![]() |
| Lähtötilanne |
Volvolla on varmasti tähän jokin oma työkalu, mutta netin ihmemaasta löysin ohjeet ratin irroittamiseksi. Teräspalikka, jonka läpi laitetaan 2 pulttia ja keskellä sopivan kokoinen hylsy työntämään rattia poispäin. Sitten vähän kerrallaan kumpaakin pulttia kiristetään ja ratti irtoaa nopeasti paikaltaan.
Valmis ja heti näyttää paremmalta.
Samalla tuli vaihdettua vilkun mekanismi, koska vuosikymmenien käytön myötä vilkun viiksi ei jäänyt päälle oikealle käännyttäessä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)