Näpertelyä

Kaveri perui oluella käynnin, joten mitä sitä muuta keksii vapaailtana, kuin mennä laittamaan autoa.

Ostin viikonloppuna Ilarilta muutamia varaosia hajonneiden tai vuosien varrella kadonneiden osien tilalle. Ehkä tärkeimpänä vaihto-osana oli toimiva valokatkaisin. Vanhan katkaisimen eriste oli murtunut, mikä mahdollisti virran maadoittumisen katkaisimen sisälle, kuumentaen itse laitteen ja sen virtajohdon. Tämän takia onkin tullut ajeltua lähinnä parkeilla, ellen nyt ihan iltaan asti ole ollut liikkenteessä.
http://zenjavolvoamazon.blogspot.fi/2013/07/sahkoa-komisario-palmu.html
Nyt kuitenkin valot toimivat kuten niiden pitää.

Nuppia ja muovirinkulaa

Vanhan sisälampun kupu oli haljennut, eikä lamppukaan enää toiminut.

Nyt toimii kuin uudessa volvossa.

Vanhasta kuskin peilistä oli alkanut peilipinnat rapistumaan.

Autosta puuttui kokonaan pelkääjän puoleinen peili, mutta nyt sekin puute on paikattu.

Ulkopuolisen silmiin lähinnä näkymätöntä näpertelyä, mutta omistajalle merkityksellisiä pieniä, suuria muutoksia.

Sataa sataa ropisee

Viimepäivien rajut sateet ovat tuoneet taas vettä sisään. Tuulilasin tiivistäminen poisti vuodon kartanlukijan puolelta, mutta sadevettä löytyy vielä kuskinpuoleiselta matolta. Koska mitään selvää reikää ei tiivisteissä näy, täytynee mennä istumaan autoon sateen ajaksi ja jäljittää vuotokohta. Mahdollista on tietenkin, että vuoto voi olla oven tiivisteissä. Asiaa selvitetään.

Blogivinkki

Mielenkiintoinen videoblogi newmexikolaisesta pariskunnasta, joka kunnostaa Amazonia. Mukavaa vaihtelua perinteisille testosteronipanotteisille autonkorjaamissivuille.

Kyse on IPD:n (ilmeisesti Volvon osia myyvä liike rapakontakana) järjestämästä kilpailusta, jonka voittajat saivat 5.000$ käytettäväksi autonsa kunnostamiseen.

http://www.ipdusa.com/blogs/288/team-sin

Uusimmalla videolla David ja Katy käyvät coloradolaisella Volvon osia myyvässä Swedish motors varaosakaupassa. Tällaisen aarreaitan kun joku perustaisi Suomeen.

                       

Ps: Kannattaa myös vilkaista kunnnostettavaa P1800:sta. 

Jonain päivänä vielä ostan Pyhimyksen...

http://www.ipdusa.com/blogs/287/team-andrew

Pientä paikkailua

Pääsin viimein asentamaan tekemäni jalkatilojen seinäpahvit paikoilleen ja ihan hyväthän niistä tuli.
http://zenjavolvoamazon.blogspot.fi/2013/08/kun-itse-tekee-niin-saa.html

Koska mattamustaa spaymaalia oli vielä jälkellä, maalasin hansikaslokeron uudestaan. Eli pientä paikkailua, mutta sisustan ryhti parani huomattavasti. Kuvista tätä ei ehkä näy, koska iphonen kuviin tulee tallin hämärässä niin paljon rakeisuutta.

Vielä kun saisi hankittua uudet kuramatot, niin alkaisi sisusta olemaan siedettävässä kunnossa.

Nimi

Vanhan auton historia syntyy ensisijaisesti katselijan/omistajan kollektiivisessa ja henkilökohtaisissa merkityksenannoissa, joita kyseisiin autoihin ja menneisiin aikakausiin liitetään. Toinen, henkilö(auto)kohtaisempi merkityksenanto ja historia syntyvät niistä tarinoista, jotka liittyvät kyseisen auton ”elettyyn” historiaan. Henkilöautokohtainen historia on lähinnä ylimääräinen historiantaso, joka voi puuttua kokonaan, jos sen tarinalla ei ole jatkajia. Kuten kaikella suullisella historialla, se katoaa viimeisen asiasta tietävän ihmisen mukana, aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
 

Omistuksessani olevalla Amazonilla on ennen minua ollut viisi omistajaa. Periytyvien tarinoiden mukaan ensimmäinen auton omistaja oli ammatiltaan tuomari, jolla auto oli vuodesta 1970 aina vuoteen 1990. Tältä tuomarilta auto siirtyi vuonna 1990 kuukaudeksi jyväskyläläiseen autokauppaan, josta seuraava omistaja hankki sen ajopelikseen vuosille 1990-2001. Tarinan mukaan tämä kolmas omistaja olisi ollut laivan konemies/mestari. Amazonia on oletettavasti laitettu kuntoon kyseisen omistaja aikana, jolloin moottori on huollettu, pohjaa paikkailtu ja sisustan matot vaihdettu ym. Neljännelle omistajalle auto siirtyi vuonna 2001. Hän puolestaan myi auton vuonna 2005 henkilölle, jolta ostin sen kesällä 2013.

Auton menneisyys on kuitenkin suusta suuhun kulkeutunut tarina, ei historiallinen fakta, jonka voi tarkistaa autorekisteri.fi:stä. Kyse on kuin sukuhistoriasta, joissa tuomariksi edennyt isoisä muistetaan, mutta hänen alkoholisoitunut, hulttio veljensä katoaa suvun historiikista. Itse kuitenkin uskon, että hyvä tarina on aina tärkeämpää kuin kasa faktoja. Kaikki historia on jossain määrin sitä kirjoittavien tai tallentavien ihmisten näkemysten ja mielikuvituksen tuotetta. Historia rakennetaan faktojen päälle, mutta päällystetään sopivilla mielikuvilla, joita joku voisi kutsua tarinoiksi. Oli kyse sitten sukuhistoriasta, käytetyn auton kaupasta tai tieteen tekemisestä.

Amazonin kohdalla merkittävää ja mieltä kutkuttavaa on sen ensimmäinen omistaja. Vähäisten todisteiden kautta mieleen nousee iäkkäämpi keskisuomalaisen kaupungin tuomaria, joka ajaa paremman sosiaaliluokan autoa. Kyseinen Amazon ei ole silmiinpistävän kirsikan punainen tai loistava "california white", vaan rauhallinen ja edustava tumman vihreä. Myyntivuonna 1970 kaupasta ostettuna auto oli jo vanha. Sen tilalle kaupasta olisi saanut jo uusia laatikko-Volvoja, mutta tämä ”tuomari” on valinnut, joko taloudellisista tai esteettisistä syistä, 50-luvulta periytyvän auton. Amazon oli jo tuolloin vanha auto uudessa 70-80 -lukujen maailmassa, jossa vauhti ja kulmikkaat muodot ovat tavoiteltavia auton ominaisuuksia.  

Usein autofoorumeilla näkee projektiautoille annettavan jokin nimi, joka juontuu menopelin ulkonäöstä, käyttötarkoituksesta tai historiasta. Koska oman Amazonin mukana on periytynyt tarina ja se on selvinnyt teinien ”tunettamiselta”, säilyttäen alkuperäisen arvokkuutensa, voisi se saada nimen 

Tuomari

Virtaset ja Korhoset kokoamassa kansankodin autoja Göteborgin tehtalla. Onneksi takapajuinen Suomikin sai muutaman Amazonin.
Kuva: http://www.nvak.no/amazon/history/history.html

Kun itse tekee niin saa... ihan kohtuullista jälkeä

Vanhoista autoissa ei aina tiedä, mitkä osat saa halvalla Motonetistä, röyhkeän kalliilla merkkivaraosakaupasta ja mitkä joutuu tekemään itse.

Jalkatilan pahvit olivat pääseeet huonoon kuntoon ja ajattelin ajankulukseni vaihtaa ne. Rautakaupan kovalevyä (7e kpl) ja spraymaalia(5e) pintaa. Vielä täytyisi ehtiä asentamaan pahvit seiniin.

(Edit: Uudet pahvit asennettuina)

Uudet pahvit kuskin puolelle. Asennuksessa pahviin tuli pieni repeämä vasempaan alakulmaan. PRKL...

Uudet pahvit pelkääjän paikalle

Sitten huomasin, että kyseisiä pahveja myydään uuten hieman päälle kymmenellä eurolla. No, eipähän tarvitse lähteä tilailemaan ulkomailta.

http://www.vp-autoparts.com/main.aspx?page=article&artno=671064H

Kojelaudan paikkailua

Yleensä puhutaan auton kuluvista osista, mutta loppujen lopuksi moni osa kuluu rikki huomaamatta. 43 vuoden aikana suuret lämpötilanvaihtelut ja auringon porotus syö kojelaudan kestävyyttä. Lämpölaajeneminen kuluttaa pienellä liikkeellään vinyyliä siinä missä ratin käänteleminen ohjauslaitteiden niveliä. Tämän Amazonissa kojelaudan vinyyli oli ymmärrettävästi lähtenyt repeytymään pintaan tehdyistä ohuista urista.

Joku aikaisempi omistaja oli ”korjannut” repeämiä lähinnä värjäämällä sisältä pursuvan vaahtomuovin mustaksi tai polttanut ne sytkärillä. Varmaa metodia on vaikea selvittää, jälki on kuitenkin melko huonoa, eikä ainakaan estä repeäminen leviämistä.

Rapsuttelin kovettuneen massan pois, imuroin irtonöyhdän, suojasin repeämien reunat maalarinteipillä. Kojelaudan repeämät täytin mustalla Sikaflex 521 UV:llä, jota käytin myös ikkunoiden tiivistämiseen. Helpointa rakojen täyttäminen oli pursuttaa Sikaflexia paletille ja levittää sitä lastalla kolohin. Lopullisen tasaisen jäljen sain aikaiseksi kostuttamalla sormen mäntysuopaan ja tasoittamalla tiivisteen siistiksi. Viimeistelin työn poistamalla virheet tärpätillä. Lopullinen jälki on ihan kohtuullista.  

Uuden kojelaudan hinta on jossain 300e tietämillä. Kyse ei ole mahdottomasta hinnasta, varsinkin jos raha ei ole ongelma tai jos haluaa rakentaa täysin tehdaskuntoisen museopelin. Vaikka korjausjälki on ihan kohtuullinen, täytyy pitä silmät auki jos jossain sattuu törmäämään käytettyyn, mutta hyväkuntoiseen kojelautaan. Korjauksen jälki ei kuitenkaan hyppää silmille ja sen kanssa pystyy hyvin elämään ja ajelemaan.

 Kuvat ovat ennen ja jälkeen paikkaamisen.

EDIT: Uudet jälkeenkuvat kaksi päivää myöhemmin kun tiiviste on jo kuivunut.

 

Ennen.

Jälkeen.

Ennen.

Jälkeen.

Yksi ikävämpi repeämä tilkittynä.

Jälkeen.
Kojelaudan pehmusteita pitää vielä vähän puhdistaa, kun näyttää jääneen jäämiä Sikaflexistä tai tärpätistä.

Tuntuu että korjaamista on neljänlaista

1. Esteettinen korjaaminen, jossa peitetään virhe ja uskotaan ongelman poistuneeksi. Esim. ruosteen peittäminen maalilla
2. Käytännöllinen korjaaminen, jossa kohde korjataan toimimaan. Esim. sähköviritelmät, jotka toimivat, mutta eivät ole kovinkaan hyvän näköisiä, turvallisuudesta puhumattakaan   
3. Vikojen korjaaminen, jossa vanha osa pyritään korjaamaan mahdollisuuksien mukaan niin hyvin kuin mahdollista.

4. Uuden vaihtaminen.

Kojelaudan kohdalla korjaaminen on lähinnä 3 luokkaa. Repeäminen täyttäminen Sikafelxillä ei tee siitä uutta, mutta on esteettisesti paremman näköinen vaahtomuovin värjääminen mustaksi. Samalla Sikaflex mahdollisesti sitoo vinyylin niin, ettei repeäminen jatku pidemmälle.