Miksi ihmiset kirjoittavat blogeja?

Blogeja lukeva ja niitä kirjoittava ihminen pohtii väistämättä, miksi niin moni ihminen kirjoittaa omasta elämästään, muodista, pitsinnypläyksestä tai autojen korjaamisesta? Mitkä ovat ne syyt miksi ihmiset käyttävät aikaa omien ajatusten tai tekemisiensä mainostamiseen ja dokumentoimiseen?  

Googlettamalla löytyy tietenkin monia blogikirjoituksia aiheesta. Toisia kiinnostaa tiedon jakaminen, toisia rahan tekeminen ja joitakin vain hauskanpitäminen. Syitä voi etsiä puhtaasta materiaalisesta hyödystä tai evoluution synnyttämistä ihmisapinoiden sosiaalisesta käyttäytymisestä, joka on vain saanut uusia piirteitä ihmisten siirryttyä verkkoon. On vaikea hahmottaa yksityiskohtaisesti miksi ihmiset kirjoittavat blogeja, joten on tyydyttävä analysoimaan sitä, miksi itse ryhdyin siihen.

Omalla kohdalla tämän Amazon -blogin kirjoittamisen syyt ja hyödyt on vielä vähän hukassa. En erityisemmin nauti kirjoittamisesta tai siitä että joku lukee kirjoituksiani. Miksi siis kulutan omaani ja lukijan aikaa näiden asioiden jakamiseen? Lankakerää täytyy ryhtyä purkamaan.

1. Tiedon jakaminen

Kun on hankkimassa harrasteautoa tai pohtimassa korjausprojektin toteuttamista, ovat netistä löytyvät kuvablogit ja projektipäiväkirjat äärimmäisen kiinnostavia ja hyödyllisiä. Muiden projekteja luettuaan syntyy myös halua jakaa omat kokemukset.  En koe tarvetta esitellä autoa tai siihen tehtäviä korjauksia kuin omia ominaisuuksiani. En edes tunne ketään veteraani- Volvon omistajaa. Kyse on enemmän ajatusmaailmasta, josta amerikkalaiset puhuvat termillä ”give something back”. Kyse on ajatuksesta, että jos on saanut jotain, niin se konkretisoituu vasta kun sen voi jakaa yhteisön kanssa.     

2. Kirjoittamisen vastenmielisyydestä ylitsepääseminen

Kuten alussa kirjoitin, en pidä kirjoittamisesta. Kirjoittaminen on kuitenkin välttämätön keino kommunikoinnissa ja ajattelussa. Moni asiaa ja idea jää pään sisälle sekavaksi palapeliksi tai yksinkertaiseksi toteamukseksi jos niitä ei voi prosessoida pään ulkopuolella. Ajatuksia on kyettävä ”pallottelemaa” ja välillä katsomaan etäisyyden päästä. Tähän irtautumiseen osalta perustuu antiikin filosofien dialektiikka ja tämän listan syntyminen samalla kuin sitä kirjoittaa.

Kirjoittamisen varjopuoli on julkaiseminen. Ihminen on sitä mitä se tekee, ja hengentuotteiden julkaisemien on selvin todiste siitä mitä on. Konkreettisen esineen tekeminen ja sen epätäydellisyyden voi selittää kokemattomuudella tai huonoilla työkaluilla, mutta kirjoittaminen ja ajattelu syntyy aina henkilöstä itsestään ja niiden epätäydellisyys on vaikea kestää. Kirjoitetussa tuotteessa ei pysty huijaamaan ketään, tai ainakin silloin pitää olla hyvä huijaamaan.  

3. Korjauspäiväkirja

Blogiin saa hyvin kerättyä ja dokumentoitua kaikki autosta löydetyt ongelmat ja korjatut viat. Sen avulla voi katsoa taaksepäin auton alkuperäistä kuntoa ja todeta aikaansaannokset. Samalla se on aktiivinen keino pohtia ja suunnitella auton korjaamista. Pohdin aikaisemmassa kirjoituksessa Pirsigin ajatusta, että tekniikkaan itsessään on samaistuttava. Jos tekniikkaan tai esineeseen ei samaistu, se on vain keino saavuttaa jotain, mutta samaistumisen kautta pulteista, männistä, laakereista ja niiden toimivuudesta tulee kiinnostuksen kohde. Samaistuminen puolestaan syventyy ajan ja käytetyn työn määrän myötä.  

4. Itseni aktivointi

Kaikki tekeminen on reflektiota. Blogin kirjoittaminen auton huoltamisesta vaikuttaa auton huoltamiseen ja huoltaminen taas kirjoittamiseen. Loppujen lopuksi se on melko sama kirjoittaako vai korjaako autoa, koska tärkeintä on tekeminen.  

5.  Prokrastinaatio / korviketekeminen

Silloin kun pitäisi tehdä jotain järkevää tai hyödyllistä (eli nykyaikana lähes koko ajan) siirtää voimavaransa ja aikansa helposti johonkin muuhun. Blogin kirjoittaminen on korviketta pro gradun tai työn tekemiselle. Se on jotain järkevää ja todellisempaa kuin TV:n katsominen tai netissä roikkuminen.  Se on tekemistä jonka oikeudellisuuden voi selittää itsellensä juuri edellä mainittujen seikkojen avulla.

Pientä laittoa

Autonrassaamisessa kuluu paljon aikaa ja työtä pikkuasioiden tekemiseen. Viimepäivänä  olen lähinnä maalannut peruutuspeilin ( http://zenjavolvoamazon.blogspot.fi/2013/07/pepsi-challenge.html ), irrotellut osia niiden puhdistamiseksi, vaihdellut ruosteisia ruuveja uusiin ja tiivistänyt tuulilasi.

Peili on kuin uusi.

Uusia ruuveja vanhojen tillalle.

 
Korjailut ovat olleet lähinnä kosmeettisia parannuksia. Varaosia odotellessa voi tehdä kaikkea pientä ajankuluksi. "Suurimpana" korjauksena on ollut tuulilasin tiivistäminen. Autossa näytää olleen pidempiaikaisena ongelmana sadeveden tihkumienen jalkatilaan.  Tai oikeastaan ongelmana on ollut se, ettei reikää ole tukittu vaikka ongelma on ollut selvästi havaittavissa. Kuskin puolella vuoto on  pienempää eikä vaurioita ole päässyt syntymään. Kartturin puolella vuoto on puolestaan saanut aikaan reiän jalkatilaan, mutta asian saa korjattua vuodon tukkimisella ja ruosteen vaihtamisella kiiltävään peltiin. Itse ruoste pitää poistaa samaan aikaan kun kaikki muutkin peltitityöt, jotka olen suunnitellut tekeväni ensi syksynä.

Paikansin vuodon johtuvan tuulilasin huonoista tiivisteistä. Tietenkin parempi olisi vaihtaa tiivisteet kokonaan, mutta päätin paikata reikäiset kohteet uudella Sikaflexillä.  Rapsuttelin pois vanhat haurastuneet tiivisteet sekä liimat. Jätin jäljelle tiivisteet, jotka eivät irroneet kevyesti repimällä. Pesin, puhalsin ja putsasin kohteen niin, ettei pinnoissa ollut likaa tai rasvajälkiä, jotta uusi Sikaflexi voisi tarttua.

Paikkaaminen on aina väliaikaista verrattuna kokonaan uuden laittamiseen, mutta tässä tapauksessa tilkitseminen on varmasti sopiva toimenpide. Tuulilasin uudelleenliimaamista ja -tiivistämistä voi miettiä uudestaan sitten kun auton peltityöt ja  maalaaminen tulee ajankohtaiseksi. Mikäli sadevesien valuminen lattialle ei lopu, on vuotoa lähdettävä paikantamaan jostain muualta tai sitten ikkuna on tiivistettävä ammattilaisella.

 Edit: Piti käydä ihan varta vasten pesemässä auto, jotta saisi asiaan selvyyden. Hyvin tiivisteet näyttivät pitävän ja lattia pysyi kuivana.

On the road

Tein ensimmäisen pidemmän reissun Amazonilla. Helsinki-Dragsvärd-Helsinki. Auto toimi kuten auton pitää ja vei mukavasti perille ja takaisin. Melu on tietenkin sen verran kovaa, että radion kuuntelun voi unohtaa matkaa tehdessä, ellei sitä huudata volumit kaakossa. Matka taittui kuitenkin mukavasti ipanoita viihdyttäen ja jutellen.

Autossa on ollut katsastuspapereiden mukaan matkamittari rikki jo vuosien ajan ja jumittautunut n 13.000km. Teinkin tällä reissulla kulutusmittauksen ja huomasin yllätyksekseni, että Amazonin maantiekulutus (80-90kmh) oli vain 7,6l/100km.  Yllättävän vähän.

Sitten vähän fiilistelyä.

 

Rust IS a crime

On autoja joihin ruoste tuo oman patinansa ja on autoja joissa ruoste on kuin finni nenässä.  Helsingin heinäkuun Cruisingeissa oli viihdyttävää ihastella rotta-tyylillä laitettuja autoja. Itsekin voisin kuvitella omistavani ja tekeväni rotta-auton, sillä seon hauska vastaveto sille bling blingille ja rahalla pätemiselle, joka autojen tunettamiseen usein liittyy.

Tämän Amatsonin kohdalla ruoste on kuitenkin syöpä, jonka poistamiseen tarvitaan stytostaattien ja sädehoidon sijaan laikkaa ja uutta peltiä. Onneksi tilanne ei näillä näkymin ole kovinkaan paha. Tietenkin ruostetta on aina enemmän mitä päällepäin voi nähdä, mutta mistään lahosta kannosta ei kuitenkaan ole kyse.

Vanhan auton ruosteiden poistaminen on helposti sen verran iso projekti, että kokonaisuudessaan ruosteiden hiominen, hitsailu ja maalaaminen poistaisi auton ajosta ainakin viikoksi, todennäköisesti paljon pidemmäksi aikaa. Suunnitelmissa on hoitaa ruosteen irrotus ensisyksyllä. Kuluvan kesän voi ajella ilman suurempia ongelmia tai pelko nopeasta leviämisestä, mutta ruostekukkaset kannattaa kerätä ennen syksyn sateita ja talven suolaisia loskakelejä. Mikäli asian jättää hoitamatta, ei korista ole muuttolintujen saavuttua paljoakaan jäljellä.

Tähän on kerätty kuvia Amazonin ruostuneista kohdista. Edustettuna ovat ne kohdat, jotka joutuvat kovalle koetukselle renkaista ja tiestä irtoavan kosteuden ja ravan kanssa. Kyseessä näyttävät olevan kyseisen automerkin ja monen muun auton vakiopaikat ruostua. Ehkä näistä kuvista on hyötyä jollekin Amazonin ostoa suunnittelevalle.

Suurin hitsaamisen paikka on takakontissa. Kyseessä on malliesimerkki siitä, mitä seuraa pienten asioiden sivuuttamisesta ja korjaamatta jättämisestä. Takakontin oikea puoli on paikoin läpiruostunut, koska luukun tiiviste on vuotanut monen vuoden ajan. Vesi on päässyt valumaan kumimaton alle ja syömään peltiä rauhassa. Samalla rapa ja kosteus on syönyt peltiä toiselta puolelta, lopullinen läpiruostuminen on tapahtunut varmasti lyhyen ajan sisällä. Ongelman olisi voinut välttää 40e tiivisteen vaihtamisella. Nyt edessä on kuitenkin isohko hitsaus, jonka haasteellisuutta lisää bensatankin läheisyys. Hitsaaminen pitää ajoittaa saamaan ajankohtaan kuin vuotavan tankin korjaaminen, sillä vaikka mistään suuresta vuodosta ei ole kyse, voi bensan hajun tuntea takakontissa selvästi.  

 

Toinen mañana -korjaus on ollut pelkääjän puolen jalkatilassa. Ikkunantiivisteen pitkään jatkunut vuoto on hapertanut yhden kohdan pohjapellistä. Kokonaisuutena pohja on hyvässä kunnossa ja sitä näyttää korjailun vuosikymmenien saatossa. Kyseinen reikä on mahdollisesti ollut olemassa jo edellisellä korjauskierroksella  vai niin pienenä, ettei omistaja ole nähnyt aiheelliseksi tai jaksanut paneutua siihen. Nyt paikkaaminen on kuitenkin edessä, koska kosteuden pääseminen kantaviin rakenteisiin ei ole hyvä juttu.

Ovi

Takana lokasuojienn ja niiden alla olevien "lisäkkeiden" väliin joutuu näköjään kosteutta.

Kastastusmies oli mekannut papereihin kylkien ruosteet hitsattavaksi. Jälki on kuitenkin niin karu, että nämä kohdat on otettava auki syksyllä ja katsottava mitä asialla voi tehdä.

Ruostetta edestä. Näyttäisi siltä, että reikiä on paikauttu purkalla, mutta kyse on jostain kovemmasta kitistä tms. Heijastuksessa minä ja poika

Vasemman peilin edestä, konepellin juuresta. jPelleistä löytyy jonkin verran kohtia, joissa ruoste on alkanut juuri vaikuttamaan ja saa maalin kupruilemaan . Näistä selviää todennäköisesti vain hiomalla ja maalaamalla.

Kirotut lokasuojat

Pienestä se lähtee

Pohjaa en ole uskaltanut tarkastella vielä suurennuslasin kanssa, mutta pohjan ja korin reunat on ainakin käsiteltävä.

Oikeanpuoleinen takalokasuojankaari on ikävimmässä kunnossa. Kunhan tämän saa hiottua, niin voi pohtia alkaako sitä paikkaamaan vai ostaako uuden kaaren.

Kyse on siis väistämättömästä taistelusta, joka on tehtävä moneen kertaan auton elinkaaren aikana. Mikä sitten on auton elinkaari, niin se on viimekädessä omistajasta ja hänen ahkeruudestaan kiinni.

Pepsi Challenge

Kokeilin foliota kromin kiillottamiseen. Ihan kohtuullisesti näytti lika lähtevän ja kiilto palaavan, ainakin jos vertaa perinteiseen pesusienellä hinkkaamiseen. Parhaiten folio toimi pinnalle kertyneen ruostejääminen ja -valumien poistossa. Vanhassa kromissakin on rajansa mitä sitä voi enää kiillottaa.

Puskurin oikea on puoli pultiin asti käsitelty vedellä ja foliolla. Vasen puoli pesty perinteisin menetelmin. Kuvassa ero on melko maltillinen, livenä vähän selvempi.

 Myytinmurtamisen osalta kolajuomalla ei tuntunut olevan mitään merkistystä pinnan kiillotuksen kanssa. Mutta jos kysytään, niin kyllä Coka-Cola on ainoa oikea kolajuoma.

Peruutuspeili oli huonossa kunnossa. Liekö jokin erillinen romislöytö vai miten ruoste oli näin pahasti päässyt muhimaan peltiin, kun muu auto on ihan kohtuullisessa kunnossa. Joka tapauksessa, rapsuttelua, hiomista ja maalit pintaan kunhan sellaisen ostan.

Aikamatka 70-luvulle

Pitkiä tukkia, trumpettihousuja, 15 cm paidankauluksia, groovyä musiikkia ja holtitonta menoa. Moni asia on muuttunut 40 vuodessa, enkä puhu vain tekniikasta ja tyylistä.

Yhtään Amazonia ei osunut silmään, mutta paljon muita aikakauden pelejä, kuten useampi Ford Capri, jollaisen aikanaan omistin.

Ilta tallilla

   

Olen viimeajat pyrkiny lähinnä siistimään paikkoja ja paikantamaa vikoja ja korjattavia asioita.
Sähköpuoli alkaa olemaan kohdillaan kojelaudan sisällä ja konehuoneen puolella. Takakontti onkin asia erikseen.

 

Vastaan on tullut kyllä vaikka minkälaista tee se itse sähkömiehen liitosta ja väljää kiinnikettä.

Kuvassa on pissapojan johto, joka oli katkaistu, johtojen päihin oli liitetty rosvoliittimillä kaksi erilaista johtoa, kelta-vihreä ja sininen, jotka oli punottu yhteen ja "eristetty" teipillä. Ei näin...

  Esimerkkinä toimii myös suoraan akusta tullut radion virtajohto, johon oli lisätty jostain syystä sokeripala, 3 ylimääräistä johtoa ja "eristetty" punaisella ja mustalla teipillä.

Vanteita peitti jokin harmaa härmä, joka ei lähtenyt pois kuin voimakkaalla rapsuttelulla, mutta hikoileminen kannatti.

Ja lopuksi fiilistelykuva kesäillassa. :)

Kirjastoauto I

 Nykyisin parhaimman ja nopeimman tiedon saa netistä autoharrastajien foorumeilta tai Youtubesta. Ennen maailman sähköistymistä jouduimme vain luottamaan kavereiden puheisiin ja tulkitsemaan ohjekirjojen neuvoja. Vaikka tietoa on nykyään moninkertaisesti enemmän ja helpommin saavutettavissa, menneisyyden kirjat ovat jääneet käyttöömme.  Moni ohjekirja ja tee se itse -autonkorjausopas on joutanut kaatopaikalle, koska uudessa Toyotassa on takuu vielä voimassa, eikä sitä kuitenkaan kannata korjata itse. Tiedon merkitys ei ole kuitenkaan joutanut jätteiden joukkoon, vaikka vastaavaa tietoa löytyisikin tipoittain netin syövereistä. 70-80 –luvun oppaissa on tärkeää tieto juuri niistä 50-80 –luvun autoista, joidenka huoltamiseen ne ovat tarkoitettu.

Tietyllä tavalla nämä vanhan korjausoppaat ja tietokirjat ovat ensisijaisen tärkeitä tiedon säilyttämisen kannalta. Siirtyessämme kokoa ajan enemmän sähköiseen tiedonjakoon ja autojen uuteen tekniikkaan, jäävät vanhat opit usein digitoimatta.  Tietenkin vanhaa tekniikkaa osaavia ihmisiä tulee olemaan niin kauan kun on vanhan tekniikan autoja ja harrastaminen jatkuu.  Vaikka  loppujenlopuksi tieto hankitaan kädet öljyssä ja kantapään kautta, harrastuksen aloitteleva hallussa tietokirjasarja, kaikkine puutteineen ja ylimalkaisine tietoineen,  on henkilökohtainen avain auton tekniikan ymmärtämiseen ja omakohtaiseen tutkimiseen.  

Autokirjan, eli yksinkertaisen auton toiminnan selittävä yleisteoksen, olen ostanut kirjastosta 50c ja kokonaisen Näin korjaan autoani –kirjasarjan ostin joskus kirpputorilta 20e.  Näiden lisäksi Volvo Amazonin manuaalien löytyminen netistä tekee huoltamisesta ja korjaamisessa helpompaa.  Kaikkea ei siis tarvitse oppia kantapään kautta.
http://www.volvoamazonpictures.se/documents/Volvo_Amazon_manuals_en.htm

Autot, ihmiset ja miten niitä jaotellaan

Vanhoina ”hyvinä/huonoina” aikoina herrat ajoivat Saabeilla ja Volvoilla, työläiset Ladoilla ja Volkkareilla. Kuinka paljon tästä jaosta on vielä jäljellä?

Elintason nousun myötä myös (auton) omistamisen käsite on muuttunut. Rahaton, mutta luottotiedot omaava ihminen voi ajaa Mersulla ja monimiljonääri Nissanilla. Omistamisen arvon kautta tehtävä arvottaminen ei ole enää selvää, koska omistamisen käsite ei ole enää selvä. Maan tavan mukaan rikkaat piilottavat vaurautensa ja tavikset yrittävät esittää itseään parempia. Herrat ja rengit sekoittuvat. Onneksi oikeasti rikkaita ihmisiä, kuten edellä mainittu espoolainen miljonääri kauppakassi-Nissanissaan, on hyvin vähän ja näyttämisen kulttuuri on edelleen voimissaan. Vaikka rahan merkitys on lisääntynyt yhteiskunnassa, on merkitystenanto laajentunut muille elämän saroille.

Kolmijako

Todellisen omaisuuden ja sen näyttämisen tilalle on noussut halua näyttää kuvitteellista omaisuutta ja niitä arvoja, jotka kokee omiksi ja tarpeellisiksi jakaa muiden kanssaihmisten kanssa. Statuksen lisäksi arvoja on kuitenkin monenlaisia ja keinoja niiden näyttämiseen löytyy lukuisia. Itse jaan auton omistajat kolmeen kategoriaa jonka mukaan ihmiset autoja hankkivat: statuksen, järjen ja samaistumisen kategoriaan.

Autot voi jakaa tietenkin uusiin ja käytettyihin autoihin. Jako ei itsessään ole merkityksellinen muuten kuin auton rahallisenarvon ja uutuuteen mielletyn paremmuuden kannalta. Modernissa maailmassa, jonka jonkinlaisessa hiilloksen lämmössä vielä lämmittelemme, uusi on aina vanhaa parempaa. Tähän uutuuden paremmuuteen kiinnittyvät ihmiset, jotka haluavat uuden tarjoamaa taloudellista statusta, muodon tuomaa eroa ja teknologian tarjoamaa näennäistä helppoutta.

Uusissa ja käytetyissä autoissa suurimmat autoilijoiden ryhmät ovat BMW- ja Toyota -ihmiset. Ne ovat ihmisryhmät, joille on helppo myydä autoja, koska  autokaupassa isketään usein niihin ihmisyyden peruselementteihin, joiden kautta ihminen voi tuntea itsenä hyväksytyksi.

BMW -ihmiset on yleistermi ihmisillä jotka voivat omistaa Bemarin, Mersun, Hummerin tai kalliimman kaupunkimaasturin; auton jonka ensisijainen tehtävä on korostaa omistajan taloudellista asemaa ja kykyä maksaa kulkuneuvosta 10.000-50.000e ylimääräistä. Tämän 10.000-50.000e euron sisällä he voivat lisäksi alleviivata autollansa mm. sporttisuuden, eleganssin tai miehekkyyden merkitystä itselleen. Vähävaraisempien BMW -ihmisten isoin haaste on käytetyn auton status. Koska auton tärkein merkitys on ajajansa statuksen nostamisessa, on käytetty auto aina uudelle autolle alisteinen. Tätä puutetta osa BMW-ihmisistä (”tunettajat”) yrittävät lisäyksillä piilottaa ja nostaa autonsa katselu- ja raha-arvoa lisäosilla ja päästä näin ns. uuden auton arvokategoriaan, usein turhaan.

Toyota -ihminen puolestaan haluaa tehdä järkevät kaupat ja omistaa turvallisen, hinta-laatusuhteeltaan parhaan mahdollisen auton, vaikka tulotaso riittäisikin mersuun. Moni Toyota-ihminen on omistanut muunkin merkkisiä autoja, mutta elämänmuutoksista johtuen arvomaailma on muotoutunut Toyotalle suopeaksi. Ja jos BMW -ihminen haluaa tehdä selvän eron Toyota-ihmiseen, niin samanlainen erottelun tarve on myös Toyota -ihmisellä. Toyota- ihminen on ns. tavallinen ihminen, joka haluaa olla järjen ääni asiassa, jossa moni ihminen tuhlaa kymmeniä tuhansia pelkkään keulakoristeeseen. Toyota ihminen samaistuu perhearvoihin ja siihen turvallisuuden tunteeseen, jota heille myydään.  He haluavat olla itsensä ja muiden silmissä ihmisiä, jotka arvostavat järkeä, käytännöllisyyttä, jälleenmyyntiarvoa, turvallisuutta ja perinteisiä perhearvoja.

Vähävaraisen Toyota-ihmisen alatyyppinä löytyy kuitenkin äärimmäiseen käytännöllisyyteen pohjaava Lada -ihminen, jonka auton arvo on puhtaasti käyttöarvossa, koska muuta arvoa sillä ei enää ole. Lada-ihminen ajaa ja käyttää häpeilemättä autoaan juuri niin pitkää kuin se on mahdollista ja ostaa sen jälkeen uuden puoli-ilmaisen auton. Lada-ihmisellä auto on kertakäyttöauto, esine puhtaimmillaan.

Kolmantena kategoriana ovat yli 30 vuotta vanhojen autojen eli ns. veteraaniautojen harrastajat. Veteraaniautoihin voisi suunnata samoja analyyseja kuin BMW- ja Toyota -ihmisiin, kuten tarvetta muodostaa erottuvasta autosta statussymboli tai harrasteauton tekniikan helppous ja halpuus. Osaksi tämä varmasti pitää paikkansa. Veteraani autoilijoiden jakautuessa vielä kahteen alaryhmään museoautoilijoihin ja entisöijiin/kunnostajiin, erottuu vanhojen autojen merkitys autoharrastajille entisestään.

Museoautoilijat ovat ihmisiä, jotka haluavat ennen kaikkea omistaa erikoisen auton tai useamman. He haluavat täydellisesti entisöidyn auton, jolla ajavat lähinnä kesäiltaisin kaupungilla ja teettävä huollot valtuutetussa huollossa tai korjaamolla. Edellä mainittu käyttötarkoitus ja -aste siirtää museoauto-ihmisen BMW-ihmisen kategoriaa, jossa tärkein on auton omistaminen ja toisten katse sekä arvostus.

Entisöijä puolestaan on veteraaniautoilijan ydin. Sen perusta ei ole omistamisessa tai käyttöarvossa, vaan tekemisessä ja autoon samaistumisessa. Tietenkin jokainen työnsä hyvin tehnyt ihminen nauttii muiden ihailusta, mutta erona kaikkiin muihin autoilijoihin on auton itsensä merkitys käyttäjälle. Entisöijä voisi omistaa auton, vaikka ei sillä koskaan kaupungilla ajaisikaan, koska tärkeintä on auton laittaminen, korjaaminen ja kunnossapito. Entisöijä haluaa nähdä itsensä tekijänä, auton oman itsensä jatkeena ja oman taidokkuutensa ilmentäjän. Koska tekniikkaa voi vain ymmärtää silloin kun siihen samaistuu, on entisöijä ainut joka todellisuudessa samaistuu autoon, eikä automerkin rahalliseen arvoon tai sen edustamiin näennäisiin arvoihin.