Peili on kuin uusi. |
Uusia ruuveja vanhojen tillalle. |
Korjailut ovat olleet lähinnä kosmeettisia parannuksia. Varaosia odotellessa voi tehdä kaikkea pientä ajankuluksi. "Suurimpana" korjauksena on ollut tuulilasin tiivistäminen. Autossa näytää olleen pidempiaikaisena ongelmana sadeveden tihkumienen jalkatilaan. Tai oikeastaan ongelmana on ollut se, ettei reikää ole tukittu vaikka ongelma on ollut selvästi havaittavissa. Kuskin puolella vuoto on pienempää eikä vaurioita ole päässyt syntymään. Kartturin puolella vuoto on puolestaan saanut aikaan reiän jalkatilaan, mutta asian saa korjattua vuodon tukkimisella ja ruosteen vaihtamisella kiiltävään peltiin. Itse ruoste pitää poistaa samaan aikaan kun kaikki muutkin peltitityöt, jotka olen suunnitellut tekeväni ensi syksynä.
Paikansin vuodon johtuvan tuulilasin huonoista tiivisteistä. Tietenkin parempi olisi vaihtaa tiivisteet kokonaan, mutta päätin paikata reikäiset kohteet uudella Sikaflexillä. Rapsuttelin pois vanhat haurastuneet tiivisteet sekä liimat. Jätin jäljelle tiivisteet, jotka eivät irroneet kevyesti repimällä. Pesin, puhalsin ja putsasin kohteen niin, ettei pinnoissa ollut likaa tai rasvajälkiä, jotta uusi Sikaflexi voisi tarttua.
Paikkaaminen on aina väliaikaista verrattuna kokonaan uuden laittamiseen, mutta tässä tapauksessa tilkitseminen on varmasti sopiva toimenpide. Tuulilasin uudelleenliimaamista ja -tiivistämistä voi miettiä uudestaan sitten kun auton peltityöt ja maalaaminen tulee ajankohtaiseksi.
Edit: Piti käydä ihan varta vasten pesemässä auto, jotta saisi asiaan selvyyden. Hyvin tiivisteet näyttivät pitävän ja lattia pysyi kuivana.