Ratti

Vuosi 1967 taisi olla viimeinen malli, jossa käytettiin Amazonin alkuperäistä kromipintaista rattia. Seuraavan vuoden mallista eteenpäin Amazoni sai käyttönsä saman ratin, joka oli suuniteltu Amazonin seuraajan, uuden Volvo 140:n rattiksi. Ratti ei itsesään ole ruma, mutta sopii tyyliltään paremmin 1970-lukua lupailevaan Volvo 140:een.  Näiden kahden ratin välissä on kuitenkin maailma ja autojen estetiikka vaihtunut ylellisestä kormista,  kulmikkaaseen ja vähäeleiseen muoviin, joten ristiriita on melkoinen.

On siis palautettava Amazon siihen loistoonsa, jollaiseksi se oli alunperin suunniteltu.

Ostin alkuperäisen ratin ja sain kaupanpäällisiksi toisen. Näistä kahdesta sain tehtyä yhden hyvän ja kohtuullisen siistin ratin. Toiseen rattiin oli laitettu pehmuste päälle, joten ratin kaaren maalipinta oli priimakuntoinen. Muutaman halkeaman paikkasin liimalla, mutta toivotaan ettei halkeamat ala elämään.

Osien yhdistelyn lisäksi äänitorvi oli väsähtänyt molemmissa rateissa. Uudessa Volvon ratissa äänitorvi joustaa 4 jousen avulla, mutta aikaisemmissa jousto syntyy, tai olisi pitänyt syntyä, pehmeän eristekumin avulla. Molemmissa rateissa tämä kumi oli kuitenkin muuttunut näkkileiväksi, eikä enää täyttänyt tehtäväänsä. Korvasin osan kameratavaroista ylijääneellä kumirinkulalla.

Rapeaa on

 Alkuperäisessä Amazonissa töötti toimii jonkinlaisen jousitetun katkaisimen maadoittuessa. Itselläni, eikä ilmeisesti edellisellä omistajalla,  ei tätä osaa ole ollut, joten töötin pohjaan oli ruuvattu kiinitys äänitorven johdolle. Käy se näinkin. Mitä vähemmän liikkuvia osia, sitä varmemmin se toimii.

 

Virta kiertää

Ihan siisti siitä tuli

Lähtötilanne

Volvolla on varmasti tähän jokin oma työkalu, mutta netin ihmemaasta löysin ohjeet ratin irroittamiseksi. Teräspalikka, jonka läpi laitetaan 2 pulttia ja keskellä sopivan kokoinen hylsy työntämään rattia poispäin. Sitten vähän kerrallaan kumpaakin pulttia kiristetään ja ratti irtoaa nopeasti paikaltaan.

Uus-vanha ratti tilalle.

Valmis ja heti näyttää paremmalta.

Samalla tuli vaihdettua vilkun mekanismi, koska vuosikymmenien käytön myötä  vilkun viiksi ei jäänyt päälle oikealle käännyttäessä.

Ennen oli kaikki paremmin, ainakin esteettisesti

Volvo Amazon 120 mallin julkaisutilaisuus pidettiin helmikuussa 1956. Uusi Amazon erosi tyylillisesti  aikaisemmasta Volvon pv 444:sta, joka oli selvästi sodanjälkeisen autoteollisuuden tuotos niin teknisesti kuin ulkonäöllisesti. Ruotsalaiset insinööri kopioivat uuteen automalliinsa muodot ja tyylin 1950-luvun amerikkalaisista autoista, kuten Chryslerin c 300:sta ja New Yorkerista ja sopeuttivat sen eurooppalaiseen kokoluokkaan ja bensankulutukseen.

Chrysler C-300

Chrysler New yorker

Kokonaisuudessa Amazoneja valmistettiin vuodesta 1956 vuoteen 1970 asti hyvin pienillä ulkoisilla muutoksilla.  Suurimmat muutokset olivat lähinnä teknisiä parannuksia, jotka kehitys oli tuonut tullessaan. Esimerkkeinä moottorin tilavuus nousi vuosien aikan 1.6l - 2l, sähköjärjestelmä nostettiin 6 voltista 12 volttiin, etujarrut muutettiin rumpujarruista levyjarruiksi, jarrut saivat tehostimen ja järjestelmästä tehtiin kaksipiirinen. Viimeisinä vuosina  turvavyöt asennettiin tarpeen vaatiessa myös takapenkille ja etupenkkeihin tuli niskatuet. Lisäksi autoon tehtiin paljon pieniä turvallisuuteen liittyviä parannuksia.

Teknisesti ajateltuna viimeisen vuoden Amazon on kaikista Amazoneista paras, mutta 14 vuoden tuotannossa kadotettiin auton alkuperäinen, 1950-lukua henkivä yksityiskohtien kauneus. 1970-luvun lähestyessä Amazonista riisuttiin pois kromiosia ja muita yksityiskohtia sopeutettiin aikakauden minimalistiseen tyyliin. Samalla auton valmistamistuskuluja pyrittiin varmasti laskemaan mahdollisimman alas.

Koska oma Amazon ei ole mikään vuoiskymmenet tallissa pidetty, ensimmäisten tuotantoerien pussihousu-unelma, vaan 2000-luvulle asti ajossa ollut käyttöauto, niin koe vapaudeksi tehdä siitä juuri itseä miellyttävän version eli kuten harrastepiireissä sanotaan "pelastaa se museoinnilta."  En juurikaan lämpene choppauksille, rotta-autoille, tuunauksille tai muille suuremmille muutoksille. Amazonin kauneus piilee sen alkuperäisessä 1950-luvun estetiikassa ja sen merkityksestä suomalaisten kokemalle lähihistorialle. Tarkoituksena on palauttaa auto pääsosin siihen alkuperäiseen ulkonäköön, jollaiseksi se oli suunniteltu. Tietenkään kyse ei ole mistään museotasoisesta replikasta, vaan omistajan omaa esteettistä silmää miellyttävistä valinnoista, joka tulee olemaan valmiina täynnä puristin silmään sattuvia anakronismija.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Myöhäisemmistä malleista karsittiin pois 50-lukulaiset kromit, mikä oli omasta mielestäni suuri virhe. Vanhoissa malleissa kromia löytyy enemmän ainakin tippalistasta sekä konepellin kärjestä. Samoin 1963-1964 etusäleikkö/grilli on paljon tyylikkäämpi kuin myöhäisempien vuosien malleissa. Säleikön löytäminen on tietenkin paljon vaikeampi ja lopulta paljon kalliimpi päivitys kuin muiden osien yhteensä, mutta varmasti sen arvoista

Viimeisen vuoden karvalakkimalli

Vuosina 1962-1964  kromia löytyi enemmän niin hienosta säleiköstä, konepellin koristeesta kuin tippalistoista

Vanhojen Amazonien takakontin kahva on myös vaihdettava vanhempaan ja miehistä voimaa uhkuvaan versioon.

 Lisäksi tyylillset päivitykset voisivat olla yllä olevan kuvan jenkkimalliset, kokonaan punaiset takavalot, jolloin tosin 1970 vuoden mallissa oleva peruutusvalo ei enää täyttäisi tehtäväänsä. Lisäksi vilkut/seisontavalot voisivat olla kokonaisuudessaan kirkkaat.

Kirkkaat etuvilkut kiinitettynä yhdessä omista autohaaveista: valkoisessa farkku-Amzonissa.

Sisustan puolella parannusta tuo ratin vaihtaminen alkuperäiseen Amazonin rattiin.

60-luvun lopussa ratti vaihdettiin uuteen ja 70-lukua henkivään malliin.

Vanhassa Amazonissa takapenkillä oli vielä ripaus luksusta, eli keskikonsoli, johon hienostonaiset ovat voineet nojailla matkalla kesähuvillalle. Uudemmissa autoissa tämä yksityiskohta katosi ja selkänoja alettiin valmistamaan yhdestä palasta.

Pienenä yksityiskohtana on vielä varhaisimmissa malleissa olleet lisäpehmusteet oven pikkuikkunan alapuolella. En ole ihan varma sopiiko nämä 1:1 uudempiin, 2 ovisiin malleihin, mutta eiköhän se selviä aikanaan.

En tiedä miten tällaisen vanhemman turvavöiden lukitussysteemin saisi toimimaan uudempien vöiden kanssa, mutta kauniit ne ainakin ovat.





Alkuperäisen ulkonäön parantamisen lisäksi suunnitelmissa on jossain vaiheessa korjata maalipintaa ja madaltaa Amazonia maltillisesti sekä samalla vaihtaa kallistuksen vakaajat järeämpiin.  Suurimpana teknisenä haaveena, kuten kaikilla muillakin Amazon-ihmisillä on ylivaihteen hankkiminen. Tosin sopivia ylivaihteita ei löydy ihan joka nurkan takaa, ainakaan kohtuulliseen hintaan.

Teknisesti oma Amazon on ihan hyvässä kunnossa. Moottorissa pysyy paineet ja nesteet, sillä voi todistetusti ajaa ylinopeutta ja bensakulutus on kohtuullinen. Vaikka tallissa lepääkin vanha moottori, josta voisi tehdä ärhäkkäällä nokalla ja tuplakaasareilla toimivan tehokkaan ja naapureita häiritsevän tehomyllyn, niin nykyinen Aman käyttötarkoitus on lähinnä lyhyiden matkojen cruisailu ja perheen kesäretket, joten tähän elämän- ja autotilanteeseen ei ole juuri tarvetta lisätä moottoriin tehoja.

Katsotaan miten projekti etenee. Valmiitahan nämä olivat ensimmäisen ja viimeisen kerran silloin kun ne lähtivät Göteborin tehtaalta.

Kaasua komisario Palmu!

Sattumoisin törmäsin käytetyn elektoniikan kaupassa vanhaan VDO:n 60-luvun kierroslukumittariin ja vielä oikein ystävälliseen 5 euron hintaan.  Amazonissahan oli entuudestaan muovinen kierrolukumittari (made in Taiwan), mutta tämä sopii autoon täydellisesti.

Facebookin Volvo Classic Finlandin sivuilta sain ohjeet johtojen oikeaan asentamiseen.

VDO, tachometer, revolution counter, wires

Talven puhdetyöt

Tätä kirjoittaessa talvi alkaa olla jo taittunut kevään puolelle, vaikka tänään satoikin jotain rännän tapaista.

Pakkasten laannuttua Volvoon on tullut laitettua pusihousujen paheksumia uudistuksia, kuten keskuslukitus ja pääle jääneistä valoista varoittava summeri sekä jo viime kesänä lisätyt uudet kaiuttimet ja bluetooth-vahvistin. Kaikki nämä ovat piinan alle tehtyjä muutoksia, joten tiukinkaan museoautoja fiilistelevä cruisingpussihousu ei ensisilmäuksellä voi pahoittaa mieltänsä.

Joskus sitä haaveilee vielä sähköikkuinoista, jotka toimisivat ikkunan kahvaa kääntämällä, mutta onkohan se jo liikaa?

Keskuslukituksen yhteydessä vaihtui myös ovipahvi, joka oli revennyt ja päässyt huonoon kuntoon.

Todellisuudessa väri on sama, mutta valo muuttaa värisävyä

Johdot laitoin vielä eristesukan sisälle.

 Toissatalvena korjasin jumiutuneen matkamittarina, joka kuitenkin jämähti uudestaan ensimmäisen 500km aikana. Korjaus oli siis aloitettava alusta. Tällä kertaa vian korjaamiseen ei kuitenkaan kulunut kuin pieni hetki kun osat ja kiinnitykset olivat entuudestaan tuttuja. Aikaisemmalla kerralla nopeusmittarilta tullut ratas oli vääntynyt ja jumittunut, jolloin nopeusmittari toimi, mutta ei matkamittari. Nyt kuitenkin alkuperäisen ongelman aiheuttajaksi selvisi trippimittarin vääntynyt hammasratas, joka oli ketjureaktiona aiheuttanut aikaisemman rattaan rikkoutumisen ja jumiutumisen.

Kesä tuli, kesä meni

Hieman on jäänyt blogin ylläpitäminen viime aikoina.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Amazon olisi myyty, ajettu lennätinpylvään ympärille tai unohdettu kuusen alle ruostumaan.  Ehkä päivitysten vähyyteen on vaikuttanut se, että Volvo on toiminut pääosin hyvin, eikä mitään suurempia muutoksia ole tullut vuoden aikana tehtyä.

Viimekesän aikana Volvoon on tullut laitettua lähinnä useampi neliö bitumimattoa ääntä vaimentamaan. Erityisesti takakontin vaimentaminen vähensi ajomelua huomattavasti. Nykyisin 90kmh:n vauhdissa voi jopa kuunnella radiota tai keskustella huutamatta.

Kesä 2018 oli siinä mielessä ainukertainen, että Amazon jätti ensimmäistä kertaa tienpäälle. Tietenkin ennenkin on katkennut kytkinvajeria, akusta loppunut virta ja puolan johdon kuparipinnat hapettuneet niin, ettei kipinää enää löytynyt. Näiden kohdalla hätä on kuitenkin keksinyt keinot ja matkaa on päästy jatkamaan lyhyen varikkopysähdyksen jälkeen. Tällä kertaa kuitenkin vesipumpun laakerit lopettivat yhteistyön keskellä Inkoota, eikä ongelmaa voinut paikata purukumilla.  Onneksi oltiin kutenkin kohtuullisen lähellä kotia ja Motonetiä, joten bussikyydillä kotiin ja seuraavana päivänä kaverin kanssa takaisin. Vesipumppu vaihdettiin tunnissa läheisen kalasavustamon pihassa.

Syksyn myötä autotalliinkin tuli järjesteltyä hieman lisää tilaa.