Vanhoina ”hyvinä/huonoina” aikoina herrat ajoivat Saabeilla ja Volvoilla,
työläiset Ladoilla ja Volkkareilla. Kuinka paljon tästä jaosta on vielä
jäljellä?
Elintason nousun myötä myös (auton) omistamisen käsite on muuttunut. Rahaton, mutta luottotiedot omaava ihminen voi ajaa Mersulla ja monimiljonääri Nissanilla. Omistamisen arvon kautta tehtävä arvottaminen ei ole enää selvää, koska omistamisen käsite ei ole enää selvä. Maan tavan mukaan rikkaat piilottavat vaurautensa ja tavikset yrittävät esittää itseään parempia. Herrat ja rengit sekoittuvat. Onneksi oikeasti rikkaita ihmisiä, kuten edellä mainittu espoolainen miljonääri kauppakassi-Nissanissaan, on hyvin vähän ja näyttämisen kulttuuri on edelleen voimissaan. Vaikka rahan merkitys on lisääntynyt yhteiskunnassa, on merkitystenanto laajentunut muille elämän saroille.
Kolmijako
Todellisen omaisuuden ja sen näyttämisen tilalle on noussut halua näyttää
kuvitteellista omaisuutta ja niitä arvoja, jotka kokee omiksi ja tarpeellisiksi
jakaa muiden kanssaihmisten kanssa. Statuksen lisäksi arvoja on kuitenkin
monenlaisia ja keinoja niiden näyttämiseen löytyy lukuisia. Itse jaan auton omistajat
kolmeen kategoriaa jonka mukaan ihmiset autoja hankkivat: statuksen, järjen ja
samaistumisen kategoriaan.
Autot voi jakaa tietenkin uusiin ja
käytettyihin autoihin. Jako ei itsessään ole merkityksellinen muuten kuin auton
rahallisenarvon ja uutuuteen mielletyn paremmuuden kannalta. Modernissa
maailmassa, jonka jonkinlaisessa hiilloksen lämmössä vielä lämmittelemme, uusi
on aina vanhaa parempaa. Tähän uutuuden paremmuuteen kiinnittyvät ihmiset,
jotka haluavat uuden tarjoamaa taloudellista statusta, muodon tuomaa eroa ja
teknologian tarjoamaa näennäistä helppoutta.
Uusissa ja käytetyissä autoissa suurimmat autoilijoiden ryhmät ovat BMW- ja Toyota -ihmiset. Ne ovat ihmisryhmät, joille on helppo myydä autoja, koska autokaupassa isketään usein niihin ihmisyyden peruselementteihin, joiden kautta ihminen voi tuntea itsenä hyväksytyksi.
BMW -ihmiset on yleistermi ihmisillä jotka voivat omistaa Bemarin, Mersun, Hummerin tai kalliimman kaupunkimaasturin; auton jonka ensisijainen tehtävä on korostaa omistajan taloudellista asemaa ja kykyä maksaa kulkuneuvosta 10.000-50.000e ylimääräistä. Tämän 10.000-50.000e euron sisällä he voivat lisäksi alleviivata autollansa mm. sporttisuuden, eleganssin tai miehekkyyden merkitystä itselleen. Vähävaraisempien BMW -ihmisten isoin haaste on käytetyn auton status. Koska auton tärkein merkitys on ajajansa statuksen nostamisessa, on käytetty auto aina uudelle autolle alisteinen. Tätä puutetta osa BMW-ihmisistä (”tunettajat”) yrittävät lisäyksillä piilottaa ja nostaa autonsa katselu- ja raha-arvoa lisäosilla ja päästä näin ns. uuden auton arvokategoriaan, usein turhaan.
Toyota -ihminen puolestaan haluaa tehdä järkevät kaupat ja omistaa turvallisen, hinta-laatusuhteeltaan parhaan mahdollisen auton, vaikka tulotaso riittäisikin mersuun. Moni Toyota-ihminen on omistanut muunkin merkkisiä autoja, mutta elämänmuutoksista johtuen arvomaailma on muotoutunut Toyotalle suopeaksi. Ja jos BMW -ihminen haluaa tehdä selvän eron Toyota-ihmiseen, niin samanlainen erottelun tarve on myös Toyota -ihmisellä. Toyota- ihminen on ns. tavallinen ihminen, joka haluaa olla järjen ääni asiassa, jossa moni ihminen tuhlaa kymmeniä tuhansia pelkkään keulakoristeeseen. Toyota ihminen samaistuu perhearvoihin ja siihen turvallisuuden tunteeseen, jota heille myydään. He haluavat olla itsensä ja muiden silmissä ihmisiä, jotka arvostavat järkeä, käytännöllisyyttä, jälleenmyyntiarvoa, turvallisuutta ja perinteisiä perhearvoja.
Vähävaraisen Toyota-ihmisen alatyyppinä löytyy kuitenkin äärimmäiseen käytännöllisyyteen pohjaava Lada -ihminen, jonka auton arvo on puhtaasti käyttöarvossa, koska muuta arvoa sillä ei enää ole. Lada-ihminen ajaa ja käyttää häpeilemättä autoaan juuri niin pitkää kuin se on mahdollista ja ostaa sen jälkeen uuden puoli-ilmaisen auton. Lada-ihmisellä auto on kertakäyttöauto, esine puhtaimmillaan.

Kolmantena kategoriana ovat yli 30
vuotta vanhojen autojen eli ns. veteraaniautojen harrastajat. Veteraaniautoihin
voisi suunnata samoja analyyseja kuin BMW- ja Toyota -ihmisiin, kuten tarvetta muodostaa
erottuvasta autosta statussymboli tai harrasteauton tekniikan helppous ja
halpuus. Osaksi tämä varmasti pitää paikkansa. Veteraani autoilijoiden
jakautuessa vielä kahteen alaryhmään museoautoilijoihin ja
entisöijiin/kunnostajiin, erottuu vanhojen autojen merkitys autoharrastajille entisestään.
Museoautoilijat ovat ihmisiä, jotka
haluavat ennen kaikkea omistaa erikoisen auton tai useamman. He haluavat täydellisesti
entisöidyn auton, jolla ajavat lähinnä kesäiltaisin kaupungilla ja teettävä
huollot valtuutetussa huollossa tai korjaamolla. Edellä mainittu
käyttötarkoitus ja -aste siirtää museoauto-ihmisen BMW-ihmisen kategoriaa, jossa
tärkein on auton omistaminen ja toisten katse sekä arvostus.
Entisöijä puolestaan on veteraaniautoilijan ydin. Sen perusta ei ole omistamisessa tai käyttöarvossa, vaan tekemisessä ja autoon samaistumisessa. Tietenkin jokainen työnsä hyvin tehnyt ihminen nauttii muiden ihailusta, mutta erona kaikkiin muihin autoilijoihin on auton itsensä merkitys käyttäjälle. Entisöijä voisi omistaa auton, vaikka ei sillä koskaan kaupungilla ajaisikaan, koska tärkeintä on auton laittaminen, korjaaminen ja kunnossapito. Entisöijä haluaa nähdä itsensä tekijänä, auton oman itsensä jatkeena ja oman taidokkuutensa ilmentäjän. Koska tekniikkaa voi vain ymmärtää silloin kun siihen samaistuu, on entisöijä ainut joka todellisuudessa samaistuu autoon, eikä automerkin rahalliseen arvoon tai sen edustamiin näennäisiin arvoihin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti