Hiljaista

Olen odotellut sopivaa hetkeä peltirempan aloittamiseksi. Nyt  näyttää loppukuusta siunaantuvan enemmän aikaa auton korjailuun, kuin vain tunti sieltä tai tunti täältä.

Tarkoitus oli lähteä ostamaan mig-hitsauslaite, mutta syksyn myötä akun virrat olivat lentäneet muuttolintujen mukana lämpimämmille mailla. Akun kehno kunto oli ostotilanteessa tiedossa, mutta vähäiset voltit konkretisoituivat lämpötilan laskettua yöllä alle 10c. Migin lisäksi on siis ostettava akku.

Ajankulukseni tarkastin taka-akselin öljyt, jota näytti oleva tarpeeksi ja laadultaan hyvää. Vaihdoin myös  jo aikaisemmin ostamani konepellinvaijerin, koska vanhasta vaijerista oli katkennut nuppi.

Noille karseille matoille on tehtävä jotain...

Grand theft auto – Stockholm syndrome

Amazonin kuljettajanpuoleinen lukko on ollut käytännössä koriste. Avain on pyörinyt vapaasti lukossa ilman minkäänlaista vaikutusta, ja autoon on päässyt sisälle ilman avainta, tiirikkaa tai sorkkarautaa.

Sain kuitenkin hankittua uuden (eli käytetyn) Amazonin kahvan. Lukon vika ei ollut lukkopesässä vaan lukkokahvassa, josta avaamisen jälkeen näytti puuttuvan ainakin yksi lukonsisäinen jousi. En tosin lähtenyt tutkimaan vanhaa lukkoa vielä tarkemmin, koska minulla meni iltapäivä uuden asentamisessa ja vaihto-osa odotti jo valmiina puhdistettuna ja rasvattuna.

Lukko ei näytä olevan "Tuomarissa" ensimmäistä kertaa rikki ja vaihdon tarpeessa, sillä edellisen vaihtanut henkilö oli leikaanut oven sisäpuolisia peltejä sopivammaksi lukon kiinnitysruuvien kiristämiselle.  Hyvä niin, koska ruuvit olivat melko hankalissa paikoissa.

Tiedä häntä, kuinka kauan nykyinen lukko sitten kestää. 5, 10 vai 20 vuotta? Vain aika näyttää.

Purin uuden lukon palasiksi mielenkiinnosta, putsatakseni sen ja sarjoittaakseni vanhaan avaimeen sopivaksi.

    

Lukkopesä.

Vanhassa lukossa osa lukitsemisen ongelmaa oli kuvassa näkyvän palautusjousen puuttuminen, mikä mahdollisti avaimen vapaan pyörimisen lukossa.

Lukon sarjoittaminen onnistuu helposti vaihtamalla ylläolevien levyjen paikkaa lukkopesässä. Vaihtaessa pitää tosin olla tarkkana, koska levyjen alla on pienet jouset, jotka katoavat huomaamatta.

Itse asentamisessa tuli vastaan ongelmia, joidenka takia vaihtamiseen meni koko iltapäivä. Uudessa kahvassa oli oven avaamiseen ja lukitsemiseen valitsevat lovet väärinpäin. En edes tiedä, miten tämä on mahdollista. Ehkä vanha omistaja on irrottanut ja putsannut useamman lukon samaan aikaan, jolloin lukkopesät ovat menneet sekaisin. Asiaa tarpeeksi pähkäiltyän ja ongelman löydettyäni, vaihdoin vanhan oven lukkopesän ostamaani uuteen kahvaan. Nyt pysyvät ovet kiinni ja rikolliset auton ulkopuolella. Tai näin ainakin voi toivoa.

Näpertelyä

Kaveri perui oluella käynnin, joten mitä sitä muuta keksii vapaailtana, kuin mennä laittamaan autoa.

Ostin viikonloppuna Ilarilta muutamia varaosia hajonneiden tai vuosien varrella kadonneiden osien tilalle. Ehkä tärkeimpänä vaihto-osana oli toimiva valokatkaisin. Vanhan katkaisimen eriste oli murtunut, mikä mahdollisti virran maadoittumisen katkaisimen sisälle, kuumentaen itse laitteen ja sen virtajohdon. Tämän takia onkin tullut ajeltua lähinnä parkeilla, ellen nyt ihan iltaan asti ole ollut liikkenteessä.
http://zenjavolvoamazon.blogspot.fi/2013/07/sahkoa-komisario-palmu.html
Nyt kuitenkin valot toimivat kuten niiden pitää.

Nuppia ja muovirinkulaa

Vanhan sisälampun kupu oli haljennut, eikä lamppukaan enää toiminut.

Nyt toimii kuin uudessa volvossa.

Vanhasta kuskin peilistä oli alkanut peilipinnat rapistumaan.

Autosta puuttui kokonaan pelkääjän puoleinen peili, mutta nyt sekin puute on paikattu.

Ulkopuolisen silmiin lähinnä näkymätöntä näpertelyä, mutta omistajalle merkityksellisiä pieniä, suuria muutoksia.

Sataa sataa ropisee

Viimepäivien rajut sateet ovat tuoneet taas vettä sisään. Tuulilasin tiivistäminen poisti vuodon kartanlukijan puolelta, mutta sadevettä löytyy vielä kuskinpuoleiselta matolta. Koska mitään selvää reikää ei tiivisteissä näy, täytynee mennä istumaan autoon sateen ajaksi ja jäljittää vuotokohta. Mahdollista on tietenkin, että vuoto voi olla oven tiivisteissä. Asiaa selvitetään.

Blogivinkki

Mielenkiintoinen videoblogi newmexikolaisesta pariskunnasta, joka kunnostaa Amazonia. Mukavaa vaihtelua perinteisille testosteronipanotteisille autonkorjaamissivuille.

Kyse on IPD:n (ilmeisesti Volvon osia myyvä liike rapakontakana) järjestämästä kilpailusta, jonka voittajat saivat 5.000$ käytettäväksi autonsa kunnostamiseen.

http://www.ipdusa.com/blogs/288/team-sin

Uusimmalla videolla David ja Katy käyvät coloradolaisella Volvon osia myyvässä Swedish motors varaosakaupassa. Tällaisen aarreaitan kun joku perustaisi Suomeen.

                       

Ps: Kannattaa myös vilkaista kunnnostettavaa P1800:sta. 

Jonain päivänä vielä ostan Pyhimyksen...

http://www.ipdusa.com/blogs/287/team-andrew

Pientä paikkailua

Pääsin viimein asentamaan tekemäni jalkatilojen seinäpahvit paikoilleen ja ihan hyväthän niistä tuli.
http://zenjavolvoamazon.blogspot.fi/2013/08/kun-itse-tekee-niin-saa.html

Koska mattamustaa spaymaalia oli vielä jälkellä, maalasin hansikaslokeron uudestaan. Eli pientä paikkailua, mutta sisustan ryhti parani huomattavasti. Kuvista tätä ei ehkä näy, koska iphonen kuviin tulee tallin hämärässä niin paljon rakeisuutta.

Vielä kun saisi hankittua uudet kuramatot, niin alkaisi sisusta olemaan siedettävässä kunnossa.

Nimi

Vanhan auton historia syntyy ensisijaisesti katselijan/omistajan kollektiivisessa ja henkilökohtaisissa merkityksenannoissa, joita kyseisiin autoihin ja menneisiin aikakausiin liitetään. Toinen, henkilö(auto)kohtaisempi merkityksenanto ja historia syntyvät niistä tarinoista, jotka liittyvät kyseisen auton ”elettyyn” historiaan. Henkilöautokohtainen historia on lähinnä ylimääräinen historiantaso, joka voi puuttua kokonaan, jos sen tarinalla ei ole jatkajia. Kuten kaikella suullisella historialla, se katoaa viimeisen asiasta tietävän ihmisen mukana, aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
 

Omistuksessani olevalla Amazonilla on ennen minua ollut viisi omistajaa. Periytyvien tarinoiden mukaan ensimmäinen auton omistaja oli ammatiltaan tuomari, jolla auto oli vuodesta 1970 aina vuoteen 1990. Tältä tuomarilta auto siirtyi vuonna 1990 kuukaudeksi jyväskyläläiseen autokauppaan, josta seuraava omistaja hankki sen ajopelikseen vuosille 1990-2001. Tarinan mukaan tämä kolmas omistaja olisi ollut laivan konemies/mestari. Amazonia on oletettavasti laitettu kuntoon kyseisen omistaja aikana, jolloin moottori on huollettu, pohjaa paikkailtu ja sisustan matot vaihdettu ym. Neljännelle omistajalle auto siirtyi vuonna 2001. Hän puolestaan myi auton vuonna 2005 henkilölle, jolta ostin sen kesällä 2013.

Auton menneisyys on kuitenkin suusta suuhun kulkeutunut tarina, ei historiallinen fakta, jonka voi tarkistaa autorekisteri.fi:stä. Kyse on kuin sukuhistoriasta, joissa tuomariksi edennyt isoisä muistetaan, mutta hänen alkoholisoitunut, hulttio veljensä katoaa suvun historiikista. Itse kuitenkin uskon, että hyvä tarina on aina tärkeämpää kuin kasa faktoja. Kaikki historia on jossain määrin sitä kirjoittavien tai tallentavien ihmisten näkemysten ja mielikuvituksen tuotetta. Historia rakennetaan faktojen päälle, mutta päällystetään sopivilla mielikuvilla, joita joku voisi kutsua tarinoiksi. Oli kyse sitten sukuhistoriasta, käytetyn auton kaupasta tai tieteen tekemisestä.

Amazonin kohdalla merkittävää ja mieltä kutkuttavaa on sen ensimmäinen omistaja. Vähäisten todisteiden kautta mieleen nousee iäkkäämpi keskisuomalaisen kaupungin tuomaria, joka ajaa paremman sosiaaliluokan autoa. Kyseinen Amazon ei ole silmiinpistävän kirsikan punainen tai loistava "california white", vaan rauhallinen ja edustava tumman vihreä. Myyntivuonna 1970 kaupasta ostettuna auto oli jo vanha. Sen tilalle kaupasta olisi saanut jo uusia laatikko-Volvoja, mutta tämä ”tuomari” on valinnut, joko taloudellisista tai esteettisistä syistä, 50-luvulta periytyvän auton. Amazon oli jo tuolloin vanha auto uudessa 70-80 -lukujen maailmassa, jossa vauhti ja kulmikkaat muodot ovat tavoiteltavia auton ominaisuuksia.  

Usein autofoorumeilla näkee projektiautoille annettavan jokin nimi, joka juontuu menopelin ulkonäöstä, käyttötarkoituksesta tai historiasta. Koska oman Amazonin mukana on periytynyt tarina ja se on selvinnyt teinien ”tunettamiselta”, säilyttäen alkuperäisen arvokkuutensa, voisi se saada nimen 

Tuomari

Virtaset ja Korhoset kokoamassa kansankodin autoja Göteborgin tehtalla. Onneksi takapajuinen Suomikin sai muutaman Amazonin.
Kuva: http://www.nvak.no/amazon/history/history.html