Vanhoina ”hyvinä/huonoina” aikoina herrat ajoivat Saabeilla ja Volvoilla,
työläiset Ladoilla ja Volkkareilla. Kuinka paljon tästä jaosta on vielä
jäljellä?
Elintason nousun myötä myös (auton) omistamisen käsite on muuttunut. Rahaton,
mutta luottotiedot omaava ihminen voi ajaa Mersulla ja monimiljonääri Nissanilla.
Omistamisen arvon kautta tehtävä arvottaminen ei ole enää selvää, koska
omistamisen käsite ei ole enää selvä. Maan tavan mukaan rikkaat piilottavat
vaurautensa ja tavikset yrittävät esittää itseään parempia. Herrat ja rengit
sekoittuvat. Onneksi oikeasti rikkaita ihmisiä, kuten edellä mainittu espoolainen miljonääri kauppakassi-Nissanissaan, on hyvin vähän ja näyttämisen
kulttuuri on edelleen voimissaan. Vaikka rahan merkitys on lisääntynyt
yhteiskunnassa, on merkitystenanto laajentunut muille elämän saroille.
Kolmijako
Todellisen omaisuuden ja sen näyttämisen tilalle on noussut halua näyttää
kuvitteellista omaisuutta ja niitä arvoja, jotka kokee omiksi ja tarpeellisiksi
jakaa muiden kanssaihmisten kanssa. Statuksen lisäksi arvoja on kuitenkin
monenlaisia ja keinoja niiden näyttämiseen löytyy lukuisia. Itse jaan auton omistajat
kolmeen kategoriaa jonka mukaan ihmiset autoja hankkivat: statuksen, järjen ja
samaistumisen kategoriaan.
Autot voi jakaa tietenkin uusiin ja
käytettyihin autoihin. Jako ei itsessään ole merkityksellinen muuten kuin auton
rahallisenarvon ja uutuuteen mielletyn paremmuuden kannalta. Modernissa
maailmassa, jonka jonkinlaisessa hiilloksen lämmössä vielä lämmittelemme, uusi
on aina vanhaa parempaa. Tähän uutuuden paremmuuteen kiinnittyvät ihmiset,
jotka haluavat uuden tarjoamaa taloudellista statusta, muodon tuomaa eroa ja
teknologian tarjoamaa näennäistä helppoutta.
Uusissa ja käytetyissä autoissa suurimmat autoilijoiden ryhmät ovat BMW- ja
Toyota -ihmiset. Ne ovat ihmisryhmät, joille on helppo myydä autoja, koska autokaupassa isketään usein niihin ihmisyyden
peruselementteihin, joiden kautta ihminen voi tuntea itsenä hyväksytyksi.
BMW -ihmiset on yleistermi ihmisillä jotka voivat omistaa Bemarin, Mersun,
Hummerin tai kalliimman kaupunkimaasturin; auton jonka ensisijainen tehtävä on korostaa omistajan taloudellista asemaa ja kykyä maksaa kulkuneuvosta 10.000-50.000e ylimääräistä. Tämän 10.000-50.000e euron sisällä he voivat lisäksi alleviivata autollansa
mm. sporttisuuden, eleganssin tai miehekkyyden merkitystä itselleen. Vähävaraisempien
BMW -ihmisten isoin haaste on käytetyn auton status. Koska auton tärkein merkitys
on ajajansa statuksen nostamisessa, on käytetty auto aina uudelle autolle
alisteinen. Tätä puutetta osa BMW-ihmisistä (”tunettajat”) yrittävät
lisäyksillä piilottaa ja nostaa autonsa katselu- ja raha-arvoa lisäosilla ja
päästä näin ns. uuden auton arvokategoriaan, usein turhaan.
Toyota -ihminen puolestaan haluaa tehdä järkevät kaupat ja omistaa turvallisen,
hinta-laatusuhteeltaan parhaan mahdollisen auton, vaikka tulotaso riittäisikin mersuun.
Moni Toyota-ihminen on omistanut muunkin merkkisiä autoja, mutta
elämänmuutoksista johtuen arvomaailma on muotoutunut Toyotalle suopeaksi. Ja jos
BMW -ihminen haluaa tehdä selvän eron Toyota-ihmiseen, niin samanlainen erottelun
tarve on myös Toyota -ihmisellä. Toyota- ihminen on ns. tavallinen ihminen, joka
haluaa olla järjen ääni asiassa, jossa moni ihminen tuhlaa kymmeniä tuhansia
pelkkään keulakoristeeseen. Toyota ihminen samaistuu perhearvoihin ja siihen
turvallisuuden tunteeseen, jota heille myydään. He haluavat olla itsensä ja muiden silmissä
ihmisiä, jotka arvostavat järkeä, käytännöllisyyttä, jälleenmyyntiarvoa,
turvallisuutta ja perinteisiä perhearvoja.
Vähävaraisen Toyota-ihmisen alatyyppinä löytyy kuitenkin äärimmäiseen
käytännöllisyyteen pohjaava Lada -ihminen, jonka auton arvo on puhtaasti
käyttöarvossa, koska muuta arvoa sillä ei enää ole. Lada-ihminen ajaa ja
käyttää häpeilemättä autoaan juuri niin pitkää kuin se on mahdollista ja ostaa
sen jälkeen uuden puoli-ilmaisen auton. Lada-ihmisellä auto on kertakäyttöauto,
esine puhtaimmillaan.
Kolmantena kategoriana ovat yli 30
vuotta vanhojen autojen eli ns. veteraaniautojen harrastajat. Veteraaniautoihin
voisi suunnata samoja analyyseja kuin BMW- ja Toyota -ihmisiin, kuten tarvetta muodostaa
erottuvasta autosta statussymboli tai harrasteauton tekniikan helppous ja
halpuus. Osaksi tämä varmasti pitää paikkansa. Veteraani autoilijoiden
jakautuessa vielä kahteen alaryhmään museoautoilijoihin ja
entisöijiin/kunnostajiin, erottuu vanhojen autojen merkitys autoharrastajille entisestään.
Museoautoilijat ovat ihmisiä, jotka
haluavat ennen kaikkea omistaa erikoisen auton tai useamman. He haluavat täydellisesti
entisöidyn auton, jolla ajavat lähinnä kesäiltaisin kaupungilla ja teettävä
huollot valtuutetussa huollossa tai korjaamolla. Edellä mainittu
käyttötarkoitus ja -aste siirtää museoauto-ihmisen BMW-ihmisen kategoriaa, jossa
tärkein on auton omistaminen ja toisten katse sekä arvostus.
Entisöijä puolestaan on veteraaniautoilijan ydin. Sen perusta ei ole
omistamisessa tai käyttöarvossa, vaan tekemisessä ja autoon samaistumisessa.
Tietenkin jokainen työnsä hyvin tehnyt ihminen nauttii muiden ihailusta, mutta
erona kaikkiin muihin autoilijoihin on auton itsensä merkitys käyttäjälle.
Entisöijä voisi omistaa auton, vaikka ei sillä koskaan kaupungilla ajaisikaan,
koska tärkeintä on auton laittaminen, korjaaminen ja kunnossapito. Entisöijä
haluaa nähdä itsensä tekijänä, auton oman itsensä jatkeena ja oman
taidokkuutensa ilmentäjän. Koska tekniikkaa voi vain ymmärtää silloin kun
siihen samaistuu, on entisöijä ainut joka todellisuudessa samaistuu autoon,
eikä automerkin rahalliseen arvoon tai sen edustamiin näennäisiin arvoihin.